Ajatuksia kristittyjen yhteydestä

Tänä aamuna past. Ari Tammi totesi Radio Dein haastattelussa, että kirkkomme suurin synti on yhteyden puuttuminen.

Me uskomme, että kirkko on "pyhien yhteisö". Me tunnustamme joka sunnuntai ääneen uskovamme "pyhien yhteyden". Mutta yhteys keskenämme puuttuu. Meidän Keski-Lahden seurakuntamme on suuri kaupunkiseurakunta, ja emme tietenkään voi tuntea kuin osan sen jäsenistä, saatikka kokea kristittyjen yhteyttä keskenämme. Isossa joukossa, esimerkiksi messussa Ristinkirkossa, yksinäisyydentunne päinvastoin korostuu. On surullista, jos ihminen tulee messuun ja käy kirkkokahvillakin, mutta joutuu olemaan yksin koko ajan. Messujemme ja muiden tilaisuuksiemme tulisi tukea yhteyden ja yhteishengen muodostumista. Tarvitsemme myös pienempiä ryhmiä ja ystäväpiirejä, joissa kokea yhteyttä, huolenpitoa ja rakkautta.

Liian paljon pelätään sitä, että jotkut ihmiset mahdollisesti haluavat olla omissa oloissaan messussa. Esim. rauhan toivotusta (kättelyä) lähelläistuville pelätään, koska jotkut ihmiset saattavat kokea sen liian tungettelevana. Hyvänen aika! Alkukristityillä oli omaisuuskin yhteistä, he olivat todella läheisissä tekemisissä keskenään, he hakivat turvaa ja yhteyttä toisistaan. Mutta me pelkäämme olevamme liian tungettelevia jos vain kättelemme messussa vieressäistujia! Sitäpaitsi, lähes koko messun ajan jokainen voi kuitenkin istua ihan rauhassa.

Onneksi Ristinkirkossa kirkkoväärtit kättelevät messuun tulijat ja papit messusta lähtijät.

Kellä on hyviä ideoita yhteyden luomiseen?

Pauli Pietiläinen